torstaina, marraskuuta 03, 2016

Hanna Tardiveaun estevalmennus 26.11

Moi!
Kävin tosiaan Sambucan kanssa viikko sitten Hannan opissa Kuopiossa. Nämä oli Sambucan ensimmäiset ihan kunnolliset estereenit niin saikun jälkeen. Jos jollakin mennyt ohi miksi S oli saikulla, niin sillä oli selkä aika kipeä. Täältä voitte lukea siitä vähän lisää.




Lähdin siis keskiviikkona koulusta jo yhden aikaan, jotta ehdin laittaa Sambucan ajoissa valmiiksi ennen lähtöä. Reenihän oli vasta viideltä, mutta matkalla piti käydä laitattamassa etukavion irronnut kenkä paikalleen. Valmennuspaikalla oltiin ihan kivan ajoissa, että sai ihan rauhassa varustella hevosen. Hetki saatiin kävellä ulkona ennenkuin maneesiin päästiin. 

Ensin Hanna jakoi korvakuulokkeet ja sitten alettiin pikkuhiljaa verkkaamaan. Tykkään korvakuulokkeista todella! Huomaa että keskittyy paljo enemmän valmentajan ohjeisiin kun esteitä lähestyy eikä tarvitse miettiä mitähän se nyt sanoi.. Varmasti helpompi on myös valmentajalle, kun ei tarvitse huutaa oppilaille niin että kaikille kuuluisi.




Minun ryhmässä oli neljä ratsukkoa joten silmät piti todellakin pitää auki! Alkuun ravissa tehtiin pitkille sivuille avoa ja lyhyille sivuille ympyrät. Sambuca oli aika kivan oloinen ja saatiin avot tosi kivasti tehtyä. Hanna kehotti että antaisin Sambucan venyttää kaulaa enemmän ja saatiin sitä loppua kohden jo paremmaksikin. Hanna myös kiinnitti huomiota minun jalkaan joka meinaa valahtaa yleensä liian eteen.. Tähän olen itsekkin kiinnittänyt huomion ja alkanut koittaa korjata asentoa! Kotona kun ratsastaa sitä ei niin helposti huomioi, mutta huomaan sen kyllä aika nopeasti jos jalka valahtaa sinne eteen, koska koko asento muuttuu välittömästi.. Mahdollisesti nykyinen satula vie minua vähän siihen asentoon, mutta koitetaan karsia tyhmä tapa pois! 

Laukkaverkassa pitkillä sivuilla hevoset sai laukata vähän vapaammin ja lyhyillä sivuilla tehtiin taas ympyrät. Tempoa piti säädellä, niin että ero oli huomattava. Sambuca vähän kuumui ja pitkillä sivuilla se yritti mennä koko ajan kierossa, joten sitä sai työstää aika paljon että suoruus saatiin. 

Verkan jälkeen alettiin ottaa verkkahyppyjä ja ne sujui ihan hyvin. Ensimmäiset lähestymiset tuli vähän lähelle, mutta sitten aloin ratsastaa rohkeammin ja hypyt alkoi sujua jo paremmin. S teki tosi kivan tuntuisia hyppyjä ja oli kyllä innoissaan. Verkkahyppyjen jälkeen tultiin vähän jumppaa: ensin pieni kavaletti - siitä kaksi askelta puomille - josta yksi askel pystylle. Tämä onnistui joka kerta aika kivasti ja sain Sambucan jopa pidettyä välissä suhteellisen hyvin! En ajatellut että tehtävä olisi sujunut niinkin hyvin, mutta kiva oli nähdä että S kuunteli. 






Verkan jälkeen tultiin pieni radan pätkä. En enää muista kun toisen radan, mutta kerron sen.. Alkuun tuli jumppa - siitä jatkettiim yksittäiselle pystylle - josta yksittäiselle okserille - lopuksi vielä pysty - okseri linja johon tuli viisi askelta. Tämä meni tosi hyvin ja S oli super!! Nyt sitten jatketaan reenaamista ja viikon päästä käydään sitten ottamassa vähän tuntumaa kisoihin pienien luokkien yhteydessä.

Reenin jälkeen satula-auto kävi pyörähtämässä ja saatiin siitä testiin Pfiffin estesatula. Satula on ollut tosi jees, kun oon sillä ratsastanut ja Sambucakin tuntuu hyvältä. Ainut miinus on että se on musta.. Tai no en nyt tiedä onko se mikään miinus. Jos se nyt sopeutuu sille niin sitten on mustien varusteiden osto. Zodillahan on mustat varusteet että saahan siltä nyt suurinpiirtein kaikkia kamoja lainattua.



Lähdemme ensiviikon perjantaina kohti Ypäjää, la ja su sitten kisataan. Ihanaa päästä kunnon kisoihin!! Luokkia olen katsonut ja koittanut pohtia jonkun verran, mutta sunnuntainahan on vasta viimeinen ilmoittautuminen. Capilla varmaan 110-120cm, Zodilla 90-100cm ja Sambuca 90-100cm. Maanantaina aika varmasti on viimehetken treenit kisoihin.

Viime sunnuntaina käytiin Zodin ja tamman kanssa maneesilla vähän hyppäämässä. Suvi meni Zodilla ja minä tammalla. Tamma on saanut lyhyessä ajassa tosi kivasti massaa! Nyt hypättiinkin ekaa kertaa vähän korkeampaa ja hyvinhän se meni! Erityisesti tykkään sen takajalkojen liikkeestä esteiden päällä. Harjoittelua on itsellekkin taas uuden hevosen ratsastus, mutta mikäs sen parempaa!



Ketä menossa Ypäjälle kisailemaan 11.-13.11?

- Eve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti